Ei kangistuta kaavoihin

ELY-keskukset täyttävät tänä vuonna 10 vuotta ja haluan nostaa esille tarinoita, jotka ovat syntyneet ELY-keskuksien olemassaolon alkuajoista, ja itseasiassa jo ajasta ennen vuotta 2010.

Kymmenen-, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen virkamiesvuoden aikana ovat kokeneet konkarit ehtineet nähdä alueiden toimeenpano- ja kehittämistehtävissä monenlaista liikehdintää, hiljainen tietovaranto on valtava ja se on hatunnoston paikka. Itse olen vajaan neljän vuoden aikana yrittänyt imeä itseeni tätä käytävillä ja kahvitauoilla leijailevaa hiljaista tietoa, mutta myös rohkeasti mennyttä heijastaen haastaa totuttuja toimintatapoja ja tarttua rohkeasti uusiin ja erilaisiin eteen avautuneisiin haasteisiin.

Pienessä ajassakin ehtii siis todistetusti nähdä ja kokea paljon erilaista.

Vastuualueelta toiselle en ole työtehtävissä näiden vuosien aikana näkyvästi liikehtinyt, mutta noin vuoden mittainen viivähdys johdon tuessa ei ollut pahaksi, vaan kokosi näkemystä ELY-keskuksen kolme vastuualuetta kattavasta toimintakentästä. Erilaiset työtehtävät maahanmuuttoon, työvoimakoulutuksiin ja ESR-hankkeisiin liittyen, niistä kertyneistä kokemuksista on minusta mitä parhain vakka ammentaa osaamispääomaa, vaikkakin määräaikaisissa positioissa. Kun keväällä 2016 tulin taloon, jakautui työaikani puoliksi kahdelle eri ELY-keskukselle; Pohjanmaan ELY-keskukselle ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle, sittemmin kokoaikaisesti eri työtehtävissä kummassakin ELY-keskuksessa ja eri paikkakunnilla. Eri työtehtävien lomassa on tullut kokeiltua työskentelyä niin yksin omassa työhuoneessa, avokonttorissa kuin etänä kotoa käsin. Pienessä ajassakin ehtii siis todistetusti nähdä ja kokea paljon erilaista.

Pienenä kuriositeettina nostettakoon esille, että ELY-keskukseen tullessani taisin itsekin puhua tulleeni TE-keskukseen ja voi sitä lyhenteiden ja järjestelmien määrää; TEM, OKM, MM, TYP, JTYPL, ESR, KIEKU, EURA, ym. ym. Nyt jo harmillisen tottuneesti itsekin käyttää tuota lyhenneviidakkoa, tosin omassa puheessani en enää ainakaan myönnä lipsahtelevan TE-keskusta.

Elinkeinot -vastuualue näyttää kuitenkin tällä hetkellä olevan minun juttuni; hankkeet, koulutukset ja työvoimapalvelujen hankinnat. Mutta muutoksen kentällä ollaan siis alati, kaavoihin ei saa kangistua – en minä, älä sinäkään.

Kirjoittaja työskentelee Pohjanmaan ELY-keskuksen Työelämä- ja osaaminen yksikössä hankekoordinaattorina, jossa työsarkana Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjaan 3; Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus kuuluvat hankkeet.

Kommentointi on suljettu.

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: