Myrskyn jälkeen on poutasää?

Taivas. Aurinko paistaa pilvien läpi

Myrskyn jälkeen on poutasää laulaa jo edesmennyt Kari Tapio. Alkaako koronan jälkeen Suomessa talouden lentokeli vai jäämmekö junnaamaan hitaan talouskasvun aikaan?

Elvytystä tehdään nyt ennennäkemättömällä volyymillä. Saimme hetki sitten kuulla uutisissa, että EU:n jäsenvaltiot ovat vihdoin päässeet sopuun EU:n 750 miljardin euron elpymisvälineen käyttöönotosta sekä EU:n monivuotisesta budjetista. Koronarajoitusten näivettämät EU:n sisämarkkinat saavat kaivatun piristysruiskeen, ja toisaalta EU:lla on mahdollisuus pärjätä kilpailussa Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa, jotka myös elvyttävät isolla rahalla. Maallikolle oudot termit vilahtelevat tässä elvytyskeskustelussa. On Next Generation EU, MMF (Multiannual Financial Framework), RRF (Recovery and Recilience Facility), JTF (Just Transition Fund), React EU, EAKR (Euroopan Aluekehitysrahasto), ESR (Euroopan Sosiaalirahasto), CAP (Common Agricultural Policy), jne. Pohjimmiltaan näissä kaikissa on kyse EU:n rahastoista ja ohjelmista ja niiden kansallisesta toteutuksesta.

Käsiä vetämässä yhtä köyttä

Tavallista kansalaista alkaa huipata päästä, kun yrittää sisäistää, mitä kaikki nämä rahastot ja ohjelmat ovat, ja miten ne oikeasti toimivat. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla olemme huomanneet, että kukaan yksittäinen ihminen tai toimija ei tällaista kokonaisuutta pysty hallitsemaan, vaan tarvitaan verkostomaista tekemistä. Jotkut kutsuvat sitä myös parviälyksi. Meillä tämän parviälyn nimi on Team Finland -verkosto. Verkostoon kuuluvat mm. ELY-keskus, TE-toimisto, Viexpo, Business Finland, Finnvera, kuntien omistamat kehitysyhtiöt, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan liitot, Vaasan Yliopisto, alueemme ammattikorkeakoulut ja oppilaitokset sekä yrittäjäyhteisöt, Kauppakamari ja ÖSP. Käytännössä homma toimii niin, että aloititpa asiointisi mistä yllä mainitusta organisaatiosta tahansa, sinut ja yrityksesi tai yhteisösi ohjataan oikean palvelun ja oikeiden tukien piiriin. Meillä on vahva yhteistyön perinne, joka edesauttaa Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kilpailukyvyn parantumista ja innovaatiojärjestelmän kehittämistä. Elinkeinoelämän, kuntien, viranomaisten, koulutusorganisaatioiden ja muiden toimijoiden kesken on jo vuosien ajan tehty yhteistyötä joka osaltaan selittää alueemme muuta maata suuremman suhteellisen viennin määrän. Suuri merkitys on myös monipuolisella korkeakoulukonsortiolla ja toisen asteen koulutusorganisaatioilla. Ne tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja entistä tiiviimmin elinkeinoelämän ja viranomaisten kanssa.

Kättelevät ihmiset, maisemakuvaa kaupungista, Team Finland -logo

Palataan tähän EU-tasoiseen elvytykseen. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan näkökulmasta asiaan liittyy sekä uhkia että mahdollisuuksia. Uhkat liittyvät siihen, että alueellamme toimivat monikansalliset yhtiöt tekevät investointipäätöksensä konsernin sisällä sen mukaan, mikä maa tarjoaa suotuisimmat olosuhteet. Elpymisvälineen avulla monen heikosti menestyvän EU:n jäsenvaltion suhteellinen asema suhteessa meihin paranee, kun elvytysrahaa on paljon käytettävissä. Mahdollisuuksia meille on kuitenkin enemmän kuin uhkia. Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa ovat vahvoja maakuntia esimerkiksi vihreän teknologian ja digitalisaation osalta, ja alueemme yrityksille avautuu huima määrä liiketoimintamahdollisuuksia talouden viriämisen ja yhteiskunnan uudistumisen myötä. Lisää mahdollisuuksia tulee myös maaseudulle ja maataloudelle, joiden uusiutuminen ja innovaatiot ovat yhtä lailla mukana digitalisaation ja ympäristöystävällisen teknologian kehityksessä kuin teollisuus ja palvelut.

Uskon vahvaan menoon Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla jatkossakin. Täällä vahva yritteliäisyys ja periksiantamattomuus ovat vuosisatainen perinne, jota koronakaan ei onnistu hetkauttamaan. Päinvastoin – nyt erotellaan jyvät akanoista. Uskon, että alueemme yritykset, yrittäjät ja maatilat ovat niitä kultahippuja, joihin Suomen kannattaa tulevia elpymisrahoja osoittaa.

Mies hymyilee puku päällä

Timo Saari

ylijohtaja

Pohjanmaan ELY-keskus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: