Työnkuvana elinvoimainen maaseutu ja tyytyväinen asiakas

Piirretty elemetentti: suurennuslasi, paperi ja ihminen

Kaikissa 15 ELY-keskuksessa työskentelee yli 2 600 virkamiestä. Pohjanmaan ELY-keskuksen virkamiehet huolehtivat alueen elinkeinoista vaihtelevin painopistein. ELY-keskus on merkittävä alueiden kehittäjä ja EU-rahoituksen myöntäjä. Toiminnan kulmakivenä ovat rautaiset ammattilaiset, kukin omalla alallaan. Maaseutuyksikön virkamiehistä osa kuluttaa päivänsä maastossa vierailuja tehden, kun taas osan työnkuva koostuu puhtaasti hallinnollisista työtehtävistä. Erilaisista taustoista ja työnkuvista huolimatta tavoite on yhteinen; pitää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maaseutu elinvoimaisena.  Tässä jutussa kurkkaamme kolmen maaseutuyksikön virkamiehen arkipäivään, ja tutustumme siihen, millaisia toimenkuvia maaseutuyksiköstä löytyy.

Mies hymyilee grillin vieressä
Frank Norren

Yritystutkija Frank Norrén aloitti työt valtiolla vuonna 1997. Työtehtävät ovat uran varrella muuttuneet paljon. Hänen nykyiseen työnkuvaansa kuuluu työtehtävät muun muassa maatilojen investointituen parissa. ”Päivittäiseen työnkuvaani kuuluu tukihakemusten läpikäynti ja tukipäätösten teko. Lisäksi työhöni kuuluu paljon asiakkaiden neuvontaa, ja puhunkin todella paljon puhelimessa. Silloin tällöin kouluttaudun muun muassa Ruokaviraston sekä maa- ja metsätalousministeriön koulutuksissa”, Frank kertoo.

Maatilojen kehittämistukea voidaan käyttää moneen tarkoitukseen. Usein sen avulla rakennetaan uusia rakennuksia, tai investoidaan esimerkiksi uudenlaisiin energiaratkaisuihin, kuten aurinkopaneeleihin. Investointeja voidaan tehdä myös eläinten hyvinvoinnin tai ympäristön parantamiseksi. Koronapandemia toi Frankin työnkuvaan myös alkutuotannon väliaikaisen tuen, jonka tarkoitus on auttaa alkutuotantoa selviämään yli pahimman pandemia-ajan.

Kysyttäessä Frankilta, mikä on parasta hänen työssään, hän mainitsee asiakkaat. Työ onkin suurilta osin asiakaspalvelua, joka vaatii kykyä kuunnella asiakasta ja samaistua hänen tilanteeseensa. Ei ole kahta samanlaista asiakasta. On tärkeää osata etsiä asiakkaalle juuri oikeaa ratkaisua yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakaspalvelussa muodostuu parhaillaan pitkäaikaisia kontakteja. Tilojen vähentyessä samojen asiakkaiden kanssa ollaan tekemisissä usein vuosien varrella monta kertaa, sillä tilat investoivat useammin. ”Tiloja tulee myös lisää, ja usein käy niin, että tunnen uusien tilallisten vanhemmat”, naurahtaa Frank.

Tarkastaja Rune Forsman aloitti työt harjoittelijana maaseutuyksikössä kesällä 2005 kouluttautuessaan agrologiksi. Työhön maaseudun parissa häntä ajoi kiinnostus maanviljelyyn. Työn ohella hän viljelee itsekin harrastusmielessä.

Mies hymyilee kuulokkeet korvilla
Rune Forsman

Runen työnkuva vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesäisin on peltovalvontasesonki, joka tuntuu hänestä melkein kuin lomalta. ”Siinä näkee mielenkiintoisia kohteita ja tapaa erilaisia ihmisiä, joiden kanssa keskustelut ovat hyvin antoisia”, selittää Rune. Talvella tehdään muun muassa asiakirjavalvontoja.

Kysyttäessä, mikä työssä maaseutuyksikössä on parasta, Rune mainitsee empimättä työyhteisön. ”Se on minulle tosi tärkeä. Olen 68-vuotias, ja haluan jatkaa työtäni, koska rakastan sitä. Meillä tiimityö toimii, vaikka olemmekin erilaisia ihmisiä. Olemme yhteisö, jossa pyydetään ja annetaan apua, ja jossa jokainen saa keskittyä siihen, missä on hyvä. Esimiesten ja henkilöstön välillä kommunikaatio on avointa”, kertoo Rune.

Mielekkyyttä työhön tuo myös kokemus työn tärkeydestä. Hän korostaa, että on tärkeää levittää tietoa viljelyyn liittyvistä asioista. Sosiaaliset taidot ovat työssä korvaamattomat. Joskus asiakkaalle joutuu perustelemaan erilaisia sanktioita, jolloin on tärkeää, että asiakas tuntee olonsa oikeinkohdelluksi. Rune pyrkii aina siihen, että asiakas ymmärtää sen, ettei sääntöjä keksitä huvin vuoksi, ja että byrokratian takana on ihmisiä. Hänen tavoitteensa on, että asiakas ymmärtää ELY-keskuksen olevan lähtökohtaisesti hänen puolellaan.

Nainen hymyilee
Kristiina Valliovuo

Kristiina Valliovuo on toiminut tarkastajana Kokkolan toimipisteeltä käsin vuodesta 2010. Pohjanmaan ELY-keskukseen päätyminen oli sattuman kauppaa. Agrologiksi hän valmistui aikuisiällä viisi vuotta aikaisemmin tehtyään töitä pitkään maatalouslomittajana. Nykyinen työnkuva on kuitenkin ollut sopivan vaihteleva ja monipuolinen, mikä on saanut Kristiinan viihtymään yli 10 vuoden ajan. Hän nauttii työstä, jossa yhdistyvät sopivissa määrin tilakäynnit ja toimistotyö.

Eläinvalvontavastaavana hänen pääasiallinen työnkuvansa on tarkastaa eläimiä tuotantorakennuksissa, navetoissa, sikaloissa, ja lampoloissa. Sen ohella hän tekee muun muassa meijeri- ja teurastamovalvontoja, jotka ovat tosin olleet pandemia-aikana tauolla. Kesä-aikana hän tekee myös peltovalvontaa.

Myös Kristiina korostaa asiakaspalvelutaitojen tärkeyttä työssään. ”Pitää osata asennoitua siihen, että ei tiedä täysin, millainen tilanne tilalla on vastassa. Kritiikkiä pitää voida vastaanottaa. Lisäksi on ansaittava asiakkaan luottamus asiantuntijuudella. Se vaatii oman osaamisen päivittämistä ja yhteiskunnallisten ilmiöiden jatkuvaa seurantaa. Ilman aitoa kiinnostusta maatalouteen ja alkutuotantoon ei tässä työssä pärjää”, Kristiina kertoo.

Nykypäivänä moni viljelijä on itsekin agrologi. Lisäksi monet ELY-keskuksen tarkastajista ovat itsekin viljelijöitä. Agrologin koulutuksesta kysyttäessä Kristiina kertoo sen olevan monipuolinen maatalouden ammattikorkeakoulututkinto, jonka suoritettuaan voi työllistyä muun muassa pankkiin, vakuutusyhtiöön, myynnin tehtäviin, neuvontaan, meijereihin, teurastamoille tai vaikka valtion virkamieheksi. Työ ELY-keskuksella taas avaa näkymiä taustoihin, joita tuottajat eivät näe. Kaiken kaikkiaan työ ja opinnot ovat antaneet monipuolisen kuvan maataloudesta. ”Tämä on oivallinen työpaikka sinulle, joka haluat oppia uutta ja tykkäät ulkoilmasta”, Kristiina lisää.

Kiinnostaako työtehtävät maaseudun parissa? Keräsimme kolmen kokeneen konkarin vinkit työelämää aloitteleville maatalouden asiantuntijoille.

Frank: Panosta harjoitteluun. Meillä harjoittelu saattaa poikia pitkänkin työsuhteen.

Kristiina: Kuuntele itseäsi ja suuntaa opinnot oman mielenkiinnon mukaan, koska siltä sektorilta, josta olet kiinnostunut, löytyy töitä.

Rune: Kannattaa hakea rohkeasti meille harjoitteluun. Tässä työssä näkee järjestelmän sisältäpäin.

Kommentointi on suljettu.

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: