Granbackoille eteenpäin katsominen on elämäntapa

Kruunupyyläisille Kennet, Kaj ja Heljä Granbackalle rakentaminen on tuttu käsite. Heidän suurehkolla maatilallaan Teerijärvellä on investoitu niin uudisrakentamiseen kuin vanhan ehostamiseen. Pienillä ja suurilla investoinneilla on yhteinen tarkoitus: niillä rakennetaan maatilan tulevaisuutta. 

Traktori

Kennet ja Kaj Granbackalle maatilan omistaminen oli lapsuudenaikainen unelma, joka toteutui vuonna 2010, kun tila siirtyi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä Kennetin vanhemmilta Kennetille sekä tämän vaimolle Heljälle ja veljelle Kajlle. Alusta asti oli selvää, että tila tulisi työllistämään täyspäiväisesti Kennetin, Kajn sekä Heljän. Tämän lisäksi tilalla työskentelee tällä hetkellä neljä työntekijää. 

”Työvoiman löytämisen suhteen olemme päässeet aika helpolla. Työntekijämme ovat pääosin nuoria ja tulevat Teerijärveltä sekä ympäryskunnista kuten Kaustiselta ja Vetelistä”, kertoo Heljä Granbacka. ”Sen lisäksi Kennetin ja Kajn vanhemmat auttavat sen verran, minkä eläkepäiviltään jaksavat”.

Pieniä ja suuria investointeja

Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen maatiloille on tehty viimevuosina vuosittain noin 300 myönteistä investointitukipäätöstä. Vuonna 2020 investointitukea myönnettiin Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maatiloille neljänneksi eniten koko maassa. Granbackojen tilan suurin investointi on ollut lypsykarjapihaton laajentaminen ja pihaton yhteyteen uuden vasikkakasvattamon rakentaminen. 

Laajennuksen rakennustöissä turvauduttiin pitkälti omaan työvoimaan, minkä ansiosta kuluja saatiin karsittua. Navetan lisäksi Granbackat ovat satsanneet lukuisiin pienempiin muutostöihin, muun muassa sonnikasvattamon uusiin ikkunoihin, kumimattoihin ja peltojen salaojitukseen. Investoinnin positiiviset vaikutukset ovat näkyneet maatalousyrittäjän arjessa jo lyhyellä aikavälillä.

”Vasikkakasvattamon investointipäätös syntyi halusta pitää vasikat terveinä. Vaikka vasikat voivatkin hyvin myös vanhassa navetan osassa, nyt niillä on erityisen hyvät olosuhteet elää ja kasvaa”, pohtii Heljä Granbacka. ”Nyt ne juoksevat niin lujaa, ettei meinaa kiinni saada”, hän naurahtaa.

Matalakattoisen sonnikasvattamon uudet kennolevyikkunat ovat vaikuttaneet merkittävästi sisäilman laatuun, sähkön kulutukseen ja paloturvallisuuteen. Paremman ilmanlaadun myötä eläimet ovat entistä pirteämpiä ja syövät enemmän. Kumimattojen ansiosta eläinten häntäpolkemat ovat vähentyneet huomattavasti. Salaojitusta tehdään, jotta pellolle ei kertyisi suuria määriä vettä. Näin saadaan parempi sato. 

Uudistustöitä on siis ollut riittämiin. Mikä saa pariskunnan tarttumaan sorvin ääreen kerta toisensa jälkeen uuden projektin merkeissä?

”Jaa-a, kai se on sellainen intohimo kehittää ja pysyä mukana. Olemme myös huomanneet, että ilman jatkuvaa kehittymistä olisimme saaneet lyödä ovet kiinni jo kauan aikaa sitten. Meillä on into ja halu jatkaa tätä toimintaa, ja se on sellainen elämäntapa, joka vie eteenpäin”, Heljä Granbacka vastaa. Sekä Heljän että Kennetin ja Kajn juuret ovat maatilalla, joten kaikki ovat lapsesta asti tottuneita ahkeraan työntekoon. ”Ei me lasketa sen varaan, että työpäivä päättyy kello neljä, vaan se loppuu sitten, kun päivän työt ovat valmiit. Sillä mennään”.

Maatilan opit on lapsuuden lisäksi omaksuttu Heljä Granbackan omin sanoin kuvattuna ”yrityksen ja erehdyksen kautta”. Tiukan paikan tullen on kuitenkin aina voinut kilauttaa kaverille. Parhaat neuvonantajat ovat yleensä toisia viljelijöitä. Tilallisilla on tapana pitää yhtä ja antaa vertaistukea toisilleen. Sen lisäksi Granbackat ovat soitelleet neuvojen tarpeessa ELY-keskukselle, pankkiin, kirjanpitäjälle tai tavarantoimittajille. Heljä Granbackalla onkin antaa yksi neuvo investointia suunnittelevalle: ”Kysy rohkeasti apua. Jos yksi ei osaa auttaa, niin aina löytyy joku, joka osaa.”

Tilan tulevaisuus näyttää valoisalta

Tällä hetkellä Granbackat ovat yhtä mieltä siitä, että eläinmäärä alkaa riittää. Seuraava sukupolvi saa ottaa asiakseen laajentaa tilaa, jos haluavat. Tästä huolimatta yrittäjillä on mielessä monta projektia tulevaisuuden varalle. Lähitulevaisuudessa suunnitelmiin kuuluu asfalttipihan viimeistely. Mietinnässä on myös muun muassa biokaasulaitos. 

”Olemme laskeneet, että biokaasua tulisi niin paljon, että kannattavuuden vuoksi tarvitsisimme siihen yhteistyökumppaneita. Mutta mietimme asiaa, sillä biokaasu on ehdottomasti tulevaisuuden juttu”, Granbacka sanoo. 

Seuraava iso projekti on maatilan osakeyhtiöittäminen. Se tapahtuu jo tämän vuoden puolella. Apua tähänkin on saatu ELY-keskukselta. Yhtiöittämistä on suunniteltu jo jonkin aikaa, mutta sitä siirrettiin navettainvestoinnin takia, jottei kahta suurta projektia tarvitsisi tehdä yhtä aikaa.

Maatilan tulevaisuutta ei rakenneta vain itse yrittäjiä varten. Aika näyttää, mitä tilalle tapahtuu tulevaisuudessa, mutta ainakin tällä hetkellä Granbackojen lapset ovat kiinnostuneita maatilayrittäjyydestä ja osallistuvat tilan töihin innokkaasti.

Kommentointi on suljettu.

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: